17 yksityistä asuntoa löydetty
Piilota suodattimet
apartment
1
8
Hae
Filter icon Suodata hakua
17 yksityistä asuntoa löydetty

Vuokra-asunnot paikassa Joensuu

Järjestä:
ad
ad
ad
ad
ad
Samankaltaiset haut

Vuokra-asunnot Joensuu - löydä kaikki vapaat vuokrattavat asunnot Joensuussa

Suomen 12. suurin kaupunki Joensuu sijaitsee upeassa Itä-Suomen järvimaisemassa - Saimaan Pyhäselän pohjoisrannalla, Pielisjoen suulla, jakautuneena joen molemmin puolin. Vuonna 1848 perustettu Joensuu on Pohjois-Karjalan maakuntakeskus, ja kaupungin alueella asuu noin 76 000 ihmistä. Joensuun seutukuntaan kuuluvat Joensuun lisäksi 6 kuntaa: Heinävesi, Ilomantsi, Juuka, Kontiolahti, Liperi, Outokumpu sekä Polvijärvi. Näistä kunnista Joensuun rajanaapureita ovat Liperi, Ilomantsi ja Kontiolahti. Muita Joensuun rajanaapureita ovat Lieksa, Rääkkylä ja Tohmajärvi. Idässä Joensuulla on myös yhteistä rajaa Venäjän kanssa. Tämän vuoksi Joensuun toiseksi suurin kansalaisryhmä ovatkin venäläiset, joita tosin on vain reilu prosentti kaupungin kokonaisasukasmäärästä.


Suurin osa Joensuun asukkaista asuu taajamissa, ja taajama-asujista enemmistö keskustataajaman alueella. Taajamiksi Joensuussa lasketaan keskustan lisäksi Enon, Kiihtelysvaaran ja Tuupovaaran kirkonkylät, Hammaslahti, Uimaharju, Heinävaara, Louhioja, Hammasjärvi ja Kulho.


Joensuun suurimpia työllistäjiä ovat palvelu-, majoitus ja ravintolatoiminta, julkishallinto, koulutus- ja sote-sektori, sekä teollisuus. Suurimpia työllistäviä yrityksiä Joensuun alueella ovat mm. Pohjois-Karjalan Osuuskauppa, lukkovalmistaja Abloy Oy sekä metsäkoneita valmistava John Deere Forestry Oy. 


Koulutusta Joensuussa tarjoaa Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampus sekä Karelia-ammattikorkeakoulu, joissa opiskelee yhteensä reilut 10 000 opiskelijaa vuosittain. Kaupungissa on myös eri aloille kouluttavia ammattiopistoja sekä musiikkikoulutusta tarjoava Joensuun konservatorio. 


Kulttuuria kaupunkilaisille tarjoavat muun muassa Joensuun taidemuseo sekä Pohjois-Karjalan museo, Joensuun kaupunginteatteri sekä kaupunginorkesteri. Joensuun oppilaitosten opintotarjonta vahvistaa kulttuurikaupunkina tunnetun Joensuun asemaa - musiikkiopintojen lisäksi Joensuussa voi opiskella muun muassa humanistisia ja taiteisiin liittyviä aloja sekä perinnetutkimusta yliopistotasolla sekä ammattikorkeakoulutasolla käsitöitä, muotoilua, grafiikkaa ja kuvataidetta, viimeisintä myös opistotasolla. 


Joensuun asukkaat saavat nauttia kulttuurikaupungistaan myös monenlaisten tapahtumien muodossa. Erityisen kuuluisa lienee jokakesäinen Ilosaarirock, mutta suosittuja ovat myös mm. Joensuun kirjallisuustapahtuma, Gospel-festivaalit ja kansanmusiikkifestivaalli Hippa. Muita, niin paikallisia kuin ulkopaikkakuntalaisia kiinnostavia vierailukohteita Joensuun alueella ovat sen lukuisat kirkot, rantakadun vanhoissa taloissa sijaitseva taide-, käsityö- ja kulttuurikeskus Taitokortteli, sekä entinen Itä-Suomen yliopiston kasvitieteellinen puutarha Botania, joka on Suomen ainoa trooppinen perhospuutarha.


Kulttuurin vastapainoksi kaupunki tarjoaa asukkailleen monipuolisia elämyksiä luonnossa, minkä mahdollistaa Saimaan vesistön sekä Pielisjoen ja Itä-Suomen vaarojen ja metsien läheisyys. Joensuussa on jopa yli 30 kunnan seurannassa olevaa uimarantaa, kaksi melontareittiä, ja aivan keskustan tuntumastakin löytyy kaksi luontopolkua, jotka sopivat jopa perheille. Kesäisiä urheilulajeja Joensuussa voivat olla myös frisbeegolf tai beach volley, ja talvisin kaupunkilaisilla on lyhyt matka hiihtoladuille ja luistinradoille. Liikuntaa harrastavat kaupunkilaiset arvostavat sitä, että kaupunki pitää huolta liikuntapaikoistaan ja kehittää niitä jatkuvasti kaupunkilaisten tarpeita paremmin vastaaviksi.  


Joensuusta on hyvät junayhteydet muualle Suomeen ja se onkin toiminut historiallisesti tärkeänä rautateiden risteyspaikkana. Kaupunkiin kulkevat myös bussivuorot, ja pääseepä Joensuuhun pääkaupungista Helsingistä myös lentäen. Joensuun lentoasema sijaitsee Liperin kunnan puolella, noin 11 kilometriä kaupungin keskustasta. 


Kaupungin väkiluku on kasvanut hitaasti mutta varmasti jo vuosien ajan. Eniten Joensuuhun muutetaan ympäröivistä Itä-Suomen kunnista töiden ja opiskelujen perässä, mutta jonkun verran muuttoliikennettä on myös pääkaupunkiseudulta. Joensuu tarjoaakin mahdollisuuden monipuoliseen elämään, joka sisältää sopivassa suhteessa luontoa, kulttuuria ja liikuntaa. Varmaa on myös, että vuokra-asunnot Joensuussa ovat huokeampia kuin etelän suurissa kaupungeissa. 


Moni arvostaa kaiken yllä mainitun lisäksi myös kaupunkilaisten rentoutta ja ystävällisyyttä, joka on omaa luokkaansa Suomen suurimpien kaupunkien vertailussa. Jos muutto Joensuuhun on sinun suunnitelmissasi, tervetuloa tutustumaan Joensuuhun ja sen vuokra-asuntoihin ja löytämään oma vuokrakoti Joensuusta!


Vapaat vuokra-asunnot Joensuussa kiinnostavat monia

Vapautuvat vuokra-asunnot Joensuussa kiinnostavat niin lähiseudulta kaupunkiin muuttavia, kaupungin sisällä esimerkiksi suurempaa tai väliaikaista asuntoa etsiviä sekä eri puolilta Suomea kaupunkiin tulevia opiskelijoita. 


Kaupunkia kehitetään jatkuvasti ja aivan keskustan tuntumastakin löytyy uusia kerrostalokoteja. Tarjolla on myös eri vuosikymmeninä rakennettuja omakotitaloja sekä rivitaloja. Vuokrattavat asunnot Joensuussa koostuvat kuitenkin pääosin kerrostaloasunnoista, joskin joukossa saattaa olla jokunen rivitaloasunto, luhtitaloasunto ja vuokrattava omakotitalo. 


Suurin osa joensuulaisista asuu 1-2 huoneen asunnoissa, ja seuraavaksi suosituimpia ovat 3-4 huoneen asumisratkaisut. Tätä huoneluvultaan suuremmat kodit ovat jo vähemmistössä. Joensuussa asutaan hieman enemmän omistusasunnoissa kuin vuokralla. 


Jos Joensuun vuokra-asunnot kiinnostavat myös sinua, kannattaa aloittaa kirjautumalla AsuntoVahtiin. Sen toimintaperiaate on simppeli: kirjaat sinne omat kriteerisi etsinnässä olevan vuokra-asunnon suhteen ja AsuntoVahti lähettää sinulle sähköpostia heti, kun sopiva vuokrakoti ilmoitetaan palveluun. 


Vuokrakodit Joensuussa eri budjeteille

Kun alat katsella vuokrattavia asuntoja Joensuussa, on syytä määritellä oma budjettisi ja tiedostaa vuokra-asuntojen hintataso Joensuussa. Näin voit etukäteen jo hahmottaa, mihin sinulla on varaa ja millaisiin asuntoihin sinun kannattaa hakusi keskittää. 


Joensuun vuokrayksiöt ovat kysyttyjä ja hinnat alkavat noin 300 eurosta ylöspäin. Jos halvimman yksiön saa tuohon hintaan, on se usein hieman kauempana keskustasta, kooltaan pieni, tai sen kunto on hyvän ja tyydyttävän välimaastossa. Korkeimmillaan voit pulittaa yksiöstä Joensuussa jopa 600 euroa, etenkin jos vuokra-asunto on uusi ja sijaitsee Joensuun keskustassa. Uudiskohteet ja hyvä sijainti ovat suurimpia syitä kovaan vuokrahintaan. Usein perusyksiö koostuu huoneesta, mahdollisesti makuualkovista ja keittokomerosta tai tupakeittiöstä. Jos hyvin käy, voi uudisrakennuskannan yksiö olla varustettu jopa saunalla. 


Vuokrattavat kaksiot Joensuussa ovat hinnoiltaan tyypillisimmin kaikkea 400 euron ja 700-800 euron väliltä. Kaksioita tarjotaan vuokralle huomattavasti enemmän kuin yksiöitä, ja kuten huomaat niiden hinnat ovat yhteneväisiä. 400-500 euron hintaluokassa on sekä yksiöitä että kaksioita, sinun pitää vain päättää, onko ylimääräinen huone se mitä arvostat eniten, vai ehkä pienempi asunto paremmalla sijainnilla, josta joutuu maksamaan hieman kovempaa vuokraa. 


Vuokrasummaan vaikuttaa myös se, jos vuokralaisella on mahdollisuus lyhytaikaiseen vuokrasopimukseen. Tällöin voit joutua maksamaan enemmän kuukausittaista vuokraa kuin tapauksessa, jossa solmitaan normaali, esimerkiksi vuoden määräaikainen tai toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus. Korkeampi hinta väliaikaisissa vuokra-asunnoissa on kuitenkin enemmän kuin ymmärrettävää. Jos vuokranantaja joutuu etsimään uutta vuokralaista muutaman kuukauden välein ja samalla siivoamaan asunnon perusteellisesti ja ehkä myös tekemään pientä pintaremonttia, on tällä vaikutus hänen kuluihinsa, jotka pitää kattaa sitten suuremmalla vuokralla.


Rivitaloasuntoja voi saada vuokralle mukavan kohtuullisin hinnoin, toki jälleen sijainti ja asunnon ikä tai tehdyt remontit määrittelevät vuokran määrää. Vuokrattavat omakotitalot Joensuussa ovat harvinaisempia, mutta jos etsit sellaista, auttaa AsuntoVahti sinua huomaamaan jos Joensuussa vuokrataan omakotitalo. Klikkaa itsesi siis pikimmiten AsuntoVahtiin ja merkitse tietoihisi sinua kiinnostavat asunto- ja talotyypit. Näin saat tiedon Joensuun vapautuvista vuokrakodeista ensimmäisten joukossa.


Niitä, joita kiinnostavat vapaat vuokra-asunnot Joensuussa, ilahduttaa varmasti tieto siitä, että moni vuokra-asunto on heti vapaa. Jos siis asunnon tarve on akuutti, on sinulla hyvät mahdollisuudet löytää sopiva vuokrakoti itsellesi. 


Vuokra-asunto Joensuusta juuri sinun tarpeisiisi 

Mitkä ovat sinulle tärkeimpiä ominaisuuksia vuokra-asunnossa? Asuntojen ominaisuudet voidaan jakaa sen sisäisiin ominaisuuksiin, taloyhtiön ominaisuuksiin ja lisäksi asunnon sijaintiin, jolla on myös vahva vaikutus viihtyvyyteesi. Vuokra-asunnot Joensuun seudulla sijaitsevat monenlaisilla asuinalueilla ja tarjoavat erilaisia ominaisuuksia erilaisiin tarpeisiin. 


Olet ehkä opiskelija tai yksineläjä jonka budjetti on suht pieni ja et tarvitse paljon tilaa itsellesi ja tavaroillesi. Miltä kuulostaisi vuokrayksiö rivitalossa, jossa sinulla on kaikki mitä tarvitset kompaktissa tilassa, mutta lisäksi sekä oma pieni terassi että sauna? Tällainenkin vuokra-asunto Joensuussa on mahdollinen. 


Ehkä olet etsimässä vuokra-asuntoa Joensuussa perheesi kanssa, johon kuuluu kaksi oman huoneen tarvitsevaa teiniä? Ei huolta, Joensuun asuntotarjonta sisältää myös 4h+k -kokoisia asuntoja, joissa saattaa hyvinkin olla myös parveke ja sauna. Todennäköisesti vuokrakoti sijaitsee rauhaisalla asuinalueella, vesistöjen äärellä - mittaamattoman arvokas kriteeri asumisviiihtyvyydessä. Jos olet oikein onnekas, eikä sinua häiritse asuminen hieman kauempana Joensuun keskustasta ja kaipaat ennemminkin luonnon läheisyyteen, voit jopa löytää vuokrattavan omakotitalon omine pihoineen Pielisjoen rannan tuntumasta. Voiko kaupunkiasuminen olla tämän herkullisempaa?


Taloyhtiöitä on monenlaisia, ja kaikille taloyhtiön toiminta ei ole tärkeä kriteeri, mutta toisinaan hyvä taloyhtiö tekee asunnon vuokrauksesta miellyttävämpää. Taloyhtiö on ehkä päättänyt satsata yhteisiin tiloihin ja uusinut taloyhtiön saunan ja kylpytilat sekä taloyhtiön pesutuvan putkiremontin yhteydessä. Toisaalta monissa taloyhtiöissä kellaritilat ovat yhä 80-luvun tilassaan, eikä uudistuksia ole suunnitteilla, kunhan ne edelleen toimivat. Taloyhtiön sisäpiha voi tuoda helpotuksen sellaiselle vuokralaiselle, jonka asunnosta puuttuu parveke tai muu oma piha. Taloyhtiön sisäpiha on parhaimmillaan vehreä ja miellyttävä yhteinen alue mistä löytyy niin lasten leikkipaikka, pyykinkuivaustelineet sekä grillikatos. 


Opiskelija-asunnot Joensuussa

Joensuu on myös opiskelijakaupunki, jossa korkeakoulutusta tarjoavat Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampus sekä Karelia-ammattikorkeakoulu. Nämä oppilaitokset keräävät kaupunkiin jopa 10 000 opiskelijaa vuosittain. Kaupungissa on myös eri aloille kouluttavia ammattiopistoja joissa on useita suosittuja taide- ja käsityöalan linjoja sekä Joensuun konservatorio musiikkialan koulutukseen. Opiskelija-asunnot Joensuussa ovat siis kysyttyjä ja joka syksy kaupunki kohtaa kysyntäpiikin kun uudet opiskelijat alkavat etsiä vuokra-asuntoa. 


Joensuussa toimii opiskelijoiden vuokra-asuntoja välittäviä yrityksiä jotka tarjoavat erilaisia ratkaisuja, olipa haussa sitten yksiö, suurempi asunto, soluasunto tai huone vuokralle. Monia opiskelijoita kiinnostavat kuitenkin myös yksityiset vuokra-asunnot, joiden tarjonta saattaa olla monipuolisempaa ja opiskelija voi löytää joukosta yllättäviä helmiä, kuten suuria yksityisiä keskusta-asuntoja, rivitaloja tai omakotitaloja, jotka vuokrataan kimppakämpäksi usealle opiskelijalle. Tällaisessa ratkaisussa asumiskustannukset ovat yleensä alhaisemmat kuin jos vuokraisit asunnon yksin. Omat, yksityiset asuintilat tosin rajoittuvat omaan huoneeseen ja kaikki muut tilat jaetaan muiden kommuunin asukkaiden kesken.


On pitkälti omista preferensseistä kiinni, onko 1h+k juuri sinulle tavoiteltavin asumismuoto vai kiinnostaako asumismuotoina myös soluasunto tai kimppakämppä. Jos kilpailu vuokra-asunnoista on kovaa Joensuuhun muuttavien opiskelijoiden keskuudessa, saattaa eteen tulla tilanne jossa sinun tulee alkuun hyväksyä lyhytaikainen vuokra-asunto akuuteimpaan asunnon tarpeeseen ja jatkettava pitkäaikaiseen vuokraukseen annettavan kodin etsintää kaupunkiin saavuttua. 


Hyvä ratkaisu opiskelijalle löytää vuokra-asunto nopeasti on myös alivuokraus. Joensuusta työharjoitteluun tai vaihto-opiskeluun ulkomaille lähtevä opiskelija saattaa haluta antaa asuntonsa alivuokraukseen siksi ajaksi, jotta voi itse palata samaan kotiin myöhemmin. Tällöin alivuokrauksesta on tehtävä oma vuokrasopimuksensa, ja kannattaa myös varmistaa että alivuokraajan vuokranantaja on tietoinen tästä sopimuksesta. Ethän halua jälkeenpäin yllättävää kohtaamista vuokranantajan kanssa, joka ei ole tietoinen asukkaan vaihtumisesta.  Usein nämä väliaikaiset asunnot vuokrataan kalustettuna, minkä opiskelija ottaa usein tervetulleena helpotuksena budjettiinsa.


AsuntoVahti auttaa opiskelija-asunnon löytämisessä Joensuusta. Heti kun tiedät että muutto Joensuuhun tulee tapahtumaan lähitulevaisuudessa, kirjaudu AsuntoVahtiin ja aseta omat hakukriteerisi. Näin vahti ilmoittaa heti, kun sopivia asuntoja ilmoitetaan palveluumme ja voit olla askeleen edellä muita. Vaikka opiskelujen alkuun olisi pidempikin aika, AsuntoVahtiin kannattaa silti kirjautua. Jotkut asunnot ovat heti vapaita, mutta voi olla että vuokranantajakin on kaukaa viisas ja etsii vuokralaista useamman kuukauden päähän. 


Oma asunto vuokralle Joensuussa

Oman asunnon vuokraus Joensuussa on hyvä sijoitus. Vuokra-asunnot Joensuun keskustassa ovat kaikkein halutuimpia, mutta enemmän ja enemmän ihmisiä kiinnostavat myös luonnonläheiset alueet hieman kauempana keskustan vilinästä, toimivien liikenneyhteyksien päässä. 


Minkälaista asuntoa tahansa olet antamassa vuokralle, on hyvä idea tarkastaa vuokralaisen luottotiedot ennen sopimuksen allekirjoittamista jotta sinulla on mahdollisimman todenmukainen kuva vuokralaisen maksuvalmiudesta. Mitä jos sitten joudut tilanteeseen, missä sinun tulee pohtia oman asunnon vuokrausta luottotiedottomalle tai maksuhäiriöiselle? Vaihtelevat elämäntilanteet ovat todellisuutta, ja joskus ne johtavat väliaikaisiin taloudellisiin vaikeuksiin. Varuillaan on hyvä olla ja taustat kannattaa selvittää. Avoimuus vuokralaisen kanssa keskusteltaessa on hyvä idea. Selvitä ainakin millaisista summista puhutaan, ja koska maksuhäiriö on tapahtunut. Vuokralaisen nykyinen elämäntilanne auttaa myös hahmottamaan kokonaiskuvaa. Kun tiedät tilanteesta enemmän faktoja sekä vuokralaisen nykyisen maksuvalmiuden, on päätöksenteko helpompaa. 


Vuokrasopimuksessa määritellään tietysti kuukausivuokra ja sen lisäksi muut sopimusehdot kuten sen, solmitaanko vuokralaisen kanssa solmitaan toistaiseksi voimassa oleva sopimus vai aluksi määräaikainen vuokrasopimus vuodeksi tai vaikka puoleksi vuodeksi. Usein vaihtuva vuokralainen teettää ylimääräistä työtä ja kustannuksia, ei siis ihme että monen vuokranantajan toiveena on pitkäaikainen vuokralainen. Joskus akuutisti lyhytaikaisen vuokra-asunnon tarpeessa oleva voi olla halukas maksamaan korkeampaa vuokraa, jos saa sillä mahdollisuuden irtisanoa sopimuksen aikaisemmin ilman sopimussakkoa.


Löydä vuokra-asunto Joensuun alueelta

Missä Joensuun kaupunginosassa tuleva vuokrakotisi sijaitsee? Tämä on tärkeä kysymys etenkin silloin kun olet etsimässä asuntoa pitkäaikaiseen vuokraukseen. Toki asunnon pohjaratkaisun ja koon on oltava toimiva ja vastattava tarpeitasi, mutta sisustukseen on helpompi vaikuttaa kuin asunnon sijaintiin. Ruutukaavainen kaupungin keskusta on kaikkein suosituinta asuinaluetta missä viehättävät helppo asuminen palvelujen läheisyydessä. Joensuun seudulla on kuitenkin monia viehättäviä asuinalueita, joista on hyvät liikenneyhteydet keskustaan. Joten ei kannata pelätä katsoa keskustakortteleita pidemmälle vuokra-asuntoa Joensuusta etsiessäsi. 


Noljakka on pidetty asuinalue ja sen ansiosta sen väkiluvun kasvu on ollut myös nopeaa. Noljakasta löytyy asumiseen niin kerrostaloja, omakotitaloja kuin rivitalojakin. Alueelta löytyy myös luontoa ja urheilumahdollisuuksia pururatojen, luonnonsuojelualueen ja uimarannan muodossa. 


Rantakylä on suosittu omakotitalo- ja rivitaloalue jossa on erinomaiset palvelut, ja sitä kutsutaankin sen vuoksi Joensuun toiseksi keskustaksi. Siihtala sen sijaan on Joensuun vauraimpia, arvostetuimpia ja samalla vanhimpia asuinalueita. Siihtalassa voi asua niin pienkerrostaloissa kuin omakoti- ja rivitaloissa.


Marjala on Joensuun vanha asuntomessualue joka sijainti on viehättävä Höytiäisen kanavan rannalla. Marjalassa on perinteisen omakotitalo- ja rivitaloasutuksen lisäksi nykyään myös kerrostaloja. Alueella on eläväinen asukasyhdistys, joka muun muassa vuokraa viljelypalstoja Marjalan asukkaille. 


Joensuun yliopistokampus sijaitsee Mehtimäen alueella joka on keskustan kupeessa oleva metsäinen ja viehättävä alue. Asuntokanta Mehtimäessä on kuitenkin pitkälti omakotitaloja, mutta löytyy alueelta myös opiskelija-asuntoja sekä opiskelijoille soveltuvia asumisratkaisuja. Opiskelijat saavatkin Joensuussa nauttia usein hyvin keskeisellä paikalla sijaitsevista asunnoista.


Joensuun suurimpiin kaupunginosiin sen kuuluu Niinivaara, joka sijaitsee vaaran laella ja sieltä onkin komeat maisemat Pielisjoelle sekä Joensuun keskustaan. Niinivaarassa on paljon vanhaa kerrostaloasutusta ja sieltä voikin löytää vuokra-asuntoja monessa koossa. Alue ei ole kuitenkaan pelkästään vanhaa rakennuskantaa, vaan uusiakin kerrostaloja on alueelle noussut ja nousee edelleen. Niinivaaran kaupunginosassa sijaitsevat myös Pohjois-Karjalan keskussairaala sekä Pielisensuun kirkko. 


Yllä esittelimme vain muutamia Joensuun monista kaupunginosista, joista voit löytää itsellesi vuokrakodin. Jos etsinnässä on vuokra-asunto Joensuussa, kannattaa kirjautua AsuntoVahtiimme jo tänään, niin saat tiedon kaikista kriteereitäsi vastaavista, Joensuun vapautuvista vuokra-asunnoista sähköpostiisi pikimmiten. Onnea vuokra-asunnon etsintään!



{"slug":"joensuu","title":"Joensuu"}
joensuu