Lintulammenkatu 5A, 04200 Kerava, Finland
Jaakkolan viihtyisällä asuinalueella sijaitseva kohde, josta noin kilometrin matka juna-asemalle sekä Keravan keskustan runsaiden palvelujen ääreen. Pääsääntöisesti 90-luvulla rakennettu Jaakkolan alue on mukava sekoitus kerrostaloja sekä yrityksiä. Vesimaksu sisältyy asunnon vuokraan. Vuokralainen tekee oman sähkösopimuksen energiayhtiön kanssa ja sitoutuu ottamaan kotivakuutuksen. Toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus. Vakuus 1 kk. Lemmikit on sallittu, ei tupakointia. Asukasvalinta perustuu tarveharkintaan: asunnon saantiin vaikuttavat asunnontarve, varallisuus ja tulot. Vaikka tulorajat ovat poistuneet, ei itse tuloarvostelu ole kuitenkaan poistunut.
Koti Keravan keskustan tuntumasta!
- Lemmikit sallittu
- Vuokraan sisältyy 10M laajakaista
- Uusiin vuokrasopimuksiin varustuksena astianpesukone
- Ei erillistä vesimaksua
Jaakkolan asuinalueella sijaitseva kohde, josta noin kilometrin matka juna-asemalle. Keravan keskustan kasvavat päivittäispalvelut löytyvät läheltä ja liikenneyhteydet ovat sujuvat moneen suuntaan. Autopaikkoja vuokrattavissa erikseen. Vapautuvaan asuntoon voidaan hankkia astianpesukone, mikäli sitä ei ole asunnossa valmiina. Huomioithan, että asennus tapahtuu vasta muuton jälkeen.
Vuokrasopimus on toistaiseksi voimassa oleva, yhden kuukauden irtisanomisajalla. Vakuusmaksu on 1kk vuokran suuruinen ja vesimaksu sisältyy vuokraan. Vuokralainen tekee oman sähkösopimuksen energiayhtiön kanssa ja sitoutuu ottamaan asuntoon kotivakuutuksen. Vuokraan sisältyy 10M laajakaista. Lemmikit ovat tervetulleita. Tupakointi huoneistossa ja yleisissä tiloissa on kielletty. Oikeudet muutoksiin pidetään.
Home close to the centre of Kerava!
- Pets are allowed
- Rent includes 10M broadband
- New leases come with dishwasher
- No separate water fee
Located in the residential area of Jaakkola, about one kilometer from the train station. The growing daily services of Kerava city centre are close by and transport connections are smooth in many directions. Parking spaces are available for rent separately. A dishwasher can be acquired to the available apartments if not already installed. Please note that the installation will take place only after the move-in.
The rental agreement is valid until further notice, with a notice period of one month. The security deposit is equivalent to 1 month's rent. The water payment is included in the rent. The tenant is responsible for arranging their own electricity agreement and is required to have an extensive home insurance. The rent includes 10M internet connection. Pets are allowed. Smoking is prohibited in the apartments and public areas. The right to make changes is reserved.
Property type: Apartment
City: Kerava
Bedrooms: 2
Area: 59 m2
Price: 910 €
Pets allowed: Yes
Elevator: Yes
Balcony: Yes
Washing machine: Yes
Dish washer: Yes
Price per m²: 15 €
Search Ideas | Average rental price | Number of rental properties |
---|---|---|
Property website in Finland | 821 | 9964 |
Long term renting in Finland | 821 | 9964 |
Apartments for rent near me | 823 | 8476 |
Properties for rent in Kerava | 854 | 571 |
Apartment for rent Kerava | 853 | 518 |
2 bedroom apartment for rent in Kerava | 816 | 259 |
Cheap apartment in Kerava near me | 853 | 518 |
Pet friendly apartments in Kerava near me | 908 | 92 |
Kerava apartments with balcony for rent | 841 | 367 |