Vantaa, 01350 Hiekkaharju
Huhtikuussa 2017 valmistunut As Oy Vantaan Moreeni sijaitsee pientalovaltaisella alueella hyvien palveluiden ja kulkuyhteyksien äärellä. Aivan vieressä sijaitsee mm. kauppoja, kioski, apteekki ja koulu. Hiekkaharjun juna-asemalle matkaa tulee n. 700 m. Erinomaiset ulkoilumaastot ja harrastusmahdollisuudet lähialueilla.
Asunnossa on laadukas ja nykyaikainen varustetaso, mm. keraaminen liesitaso, laminaattilattia, astianpesukone. Lasitettu parveke lisää tilan tuntua ja kodin käyttömukavuutta. Vaalea sävymaailma ja valkoiset kaapistot helpottavat kodin sisustamisratkaisuja. Kylpyhuoneessa on mukavuuslattialämmitys ja liitännät pyykinpesukoneelle. Yhtiössä on kaapelitelevisiojärjestelmä. Asunnon vuokraan sisältyy 10 M laajakaistayhteys. Talossa on yhteisiä varastotiloja, kuivaushuone ja lisäksi jokaisella asunnolla oma irtaimistovarastokoppi.
Toistaiseksi voimassaoleva vuokrasopimus, jonka ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamispäivä on 11 kk:n kuluttua sopimuksen alkamisesta. Mikäli sopimus irtisanotaan päättyväksi aikaisemmin, tulee maksettavaksi 1 kk vuokraa vastaava sopimussakko. Vakuus 1 kuukauden vuokran suuruinen. Huoneistokohtainen kiinteä vesimaksu. Erikseen vuokrattavana rajallinen määrä autopaikkoja taloyhtiön isännöitsijän kautta.
Muita ehtoja: koti- ja vastuuvakuutus pakollinen, vuokralainen tekee itse sähkösopimuksen, lemmikit sallittuja, tupakointi asuinhuoneistossa ja yleisissä tiloissa kielletty.
Property type: Apartment
City: Vantaa
Bedrooms: 2
Bathrooms: 1
Area: 51 m2
Price: 974 €
Deposit: 974 €
Pets allowed: Yes
Elevator: Yes
Balcony: Yes
Washing machine: Yes
Dish washer: Yes
Price per m²: 19 €
Search Ideas | Average rental price | Number of rental properties |
---|---|---|
Rental property website | 844 | 8674 |
Long term rentals in Finland | 844 | 8674 |
Apartments for rent near me | 851 | 7326 |
Accommodation to rent Vantaa | 964 | 925 |
Apartment for rent Vantaa | 960 | 861 |
2 bedroom apartment for rent in Vantaa | 917 | 461 |
Vantaa cheap apartment rentals near me | 960 | 861 |
Pet friendly apartments in Vantaa near me | 914 | 117 |
Vantaa apartments with balcony for rent | 955 | 517 |