Gräsantörmä 1, 02200 Espoo, Finland
748€
Hyväksytty rentola.fi toimesta
Viimeksi aktiivinen: noin 9 tuntia sitten
Tämä Lumo-koti sijaitsee rauhallisella paikalla Länsiväylän kyljessä. Kodistasi on reilun kilometrin pituinen kävelymatka kauppakeskus Isoon Omenaan ja Matinkylän metroasemalle. Tämän matkan pääset helposti hurauttamaan myös usealla bussilla. Kohde sijaitsee Länsiväylän solmukohdassa, joten liikkuminen omalla autolla on myös todella nopeaa ja vaivatonta. Lähelläsi on myös hienot ulkoilumahdollisuudet, sillä puolen tunnin kävelymatkan päässä sijaitsee upea Friisinkallion luonnonsuojelualue. Merta rakastava pääsee kävellen reilussa puolessa tunnissa Haukilahteen, jossa voi nauttia satama-alueen tunnelmasta ja vaikka pulahtaa uimaan. Avara ja tilava yksiö. Toiselle seinustalle sijoittuvat eteisen kaapit ja avokeittiö, mikä lisää avaruutta ja helpottaa kodin sisustamista oman näköiseksi. Näppärään alkoviin saat tehtyä makuusopen. Kodin kruunaa lasitettu terassi, jonka jatkeena on ihana oma piha, jonka molemmin puolin on pensasaidat. Kodin värimaailma on raikkaan skandinaavinen ja trendikäs. Keittiöissä on valkoiset kaapinovet ja beiget, marmoria jäljittelevät työtasot tuovat kotiin harmoniaa ja pehmeyttä. Mattavalkoinen välitila nivoo värimaailman yhdeksi kokonaisuudeksi. Tyylikkäät, valkoisella ja tummanharmaalla sävyllä laatoitetut kylpyhuoneet lisäävät koteihin ripauksen kontrastia. Vuokraa tämäkin asunto verkkokaupastamme!
Onko sinulla huolenaiheita tästä ilmoituksesta? tiimillemme.
Tiedot tästä kiinteistöstä
Näytä kaikki asunnot kohteet EspooKohteen tyyppi
vuokra-asunnot
Huoneet
1
Koko
32 m²
Hinta
748 €
Vuokra-aika
Rajoittamaton
Vapautuu
01-04-2025
Lemmikit sallittu
Ei
Terassi
Kyllä
Hinta per m²
23 €
Kartan lataaminen
Liittyvä ilmoitus kohteessa Espoo
Suositut haut Suomi