Kuopio, 70150 Neulamäki
Asuntoon on juuri valmistunut remontti, jossa mm. asunnon seinät on maalattu raikkaan vaaleiksi. Jätä hakemus ja tule tutustumaan!
Opiskelijat: 5 % pysyvä alennus kuukausivuokrasta! Mahdollisuus vuokrata asunto myös ilman vakuutta. Vakuudeton sopimus edellyttää puhtaita luottotietoja. Opiskelijakampanjasopimukseen sitouduttuva vähintään saakka. Kampanjat koskevat vain uusia sopimuksia.
Jaamantie 23 sijaitsee Neulamäessä lähellä erinomaisia ulkoilumaastoja. Keskustaan matkaa tulee 6 kilometriä ja yliopiston sekä ammattikorkean kampuksille on matkaa alle 4 km. Julkisilla kulkuneuvoilla pääsee hyvin liikkumaan, sillä bussipysäkki sijaitsee tien toisella puolella. Kävelymatkan päästä löytyy Neulamäen ostoskeskus, josta löytyy mm. kauppa, apteekki ja kirjasto. Myös päiväkoti ja koulu sijaitsevat lyhyen matkan päässä. Prismaan matka taittuu autolla noin viidessä minuutissa ja pyörälläkin alle vartissa.
Vuokrattavana on asuntoja yksiöistä kolmioihin. Asunnoissa on toimivat pohjaratkaisut ja asunnoissa on omat parvekkeet.
Vuokrasopimukset tehdään toistaiseksi voimassaolevaksi, 1 kk irtisanomisaika. Vakuus 250 € (luottotietomerkinnät voivat vaikuttaa vakuuden suuruuteen tai asunnon saantiin), vesimaksu 23 €/hlö/kk. DNA 10M laajakaistayhteys sisältyy vuokraan. Tupakointi kielletty huoneistossa sekä yleisissä tiloissa. Lemmikit sallittu. Vuokralainen tekee oman sähkösopimuksen sekä sitoutuu ottamaan koti- ja vastuuvakuutuksen. Vuokralaisella on mahdollisuus hankkia oma astianpesukone asuntoon, mikäli varaus astianpesukoneelle löytyy asunnosta. Lisätietoja saat vuokravälittäjältäsi. Huomioithan, että asunnossa mahdollisesti valmiiksi oleva tai kuvissa näkyvä astianpesukone ei kuulu asunnon varusteluun.
Property type: Apartment
City: Kuopio
Bedrooms: 2
Area: 58 m2
Price: 718 €
Deposit: 250 €
Available from: 2024-08-15
Pets allowed: Yes
Balcony: Yes
Washing machine: Yes
Dish washer: Yes
Price per m²: 12 €
Search Ideas | Average rental price | Number of rental properties |
---|---|---|
Rental property search website | 850 | 8430 |
Homes for rent in Finland | 850 | 8430 |
Apartments to rent private landlord | 853 | 7365 |
Rent a property Kuopio | 883 | 176 |
Apartments for rent in Kuopio private landlord | 870 | 167 |
2 bed room apartment for rent Kuopio | 818 | 89 |
Cheap apartment for rent Kuopio | 870 | 167 |
Pet friendly apartment Kuopio | 844 | 16 |
Kuopio apartments with balcony for rent | 885 | 98 |