Listed yesterday

2 rooms apartment of 40m² in Oulu

toi.minna, Kasarmintie 12, 90130 Oulu, Finland

820 € / month

Rental period: Unlimited
Available from: 01/09/2026

Notify me of similar homes

Be the first to contact landlords in Oulu

  • 28 - 52 m²

  • 574 - 1 066 €

kasarmintie 12, 90130 oulu

Kohteesta voi yhtään liioittelematta sanoa, että se valmistui vuonna 2018 joulukuussa sekä ympäristön että palvelujen puolesta Oulun ehdottomasti yhdelle parhaimmista paikoista. Kaupungin keskustaan on matkaa vain kilometri, ja erilaiset opinahjot ovat lyhyen kävelymatkan päässä. Edukkaan sijainnin ansiosta omaa autoa ei tarvitse käyttää välttämättä lainkaan, mikäli työpaikka on keskustan tuntumassa ja esimerkiksi yliopistolle matkustaa onnikalla alle puolessa tunnissa, sekä kattava pyörätieverkosto vie joka puolelle kaupunkia. Myös julkinen liikenne toimii, sillä lähin bussipysäkki on tien toisella puolen, ja rautatieasema sijaitsee reilun kilometrin päässä Raksilan markettien läheisyydessä. Tämän valoisan ensimmäisen (1/8) kerroksen kaksion seinät on valkoisiksi maalatut ja lattia laminaattia. Keittiössä on varusteluna yhdistelmäuuni, jossa mikroaalto- ja kiertoilmatoiminto, liesikupu, integroitu astianpesukone 45cm, 2-levyinen induktioliesitaso sekä integroitu jääkaappi pakastelokerolla. Pesuhuoneessa on tilavaraus omalle pyykinpesukoneelle. Asunnossa oma tilava terassi ja lisänä terassilta kulku omalle pihalle. Taloyhtiössä hyvät yhteiset tilat: kaksi saunaa sekä irtaimisto- ja ulkoiluvälinevarasto. Vuokraan sisältyy lämmitys ja taloyhtiölaajakaista. Vesi maksetaan kulutuksen mukaan, ennakkomaksu 20€/hlö/kk. Tähän asuntoon ei ole autopaikkaa. -Vuokra 820€ -Vakuus 820€ -Vesiennakkomaksu 20€/kk/hlö -Vuokralainen tekee oman sähkösopimuksen ja ottaa kotivakuutuksen – Vaaditaan puhtaat luottotiedot Asunto vapautuu tai sopimuksen mukaan jo ! Soita tai jätä yhteydenottopyyntö.

Property type

apartment

Rooms

2

Size

40 m²

Price

820 €

Rental period

Unlimited

Available from

01/09/2026

City center

Yes

Parking

Yes

Terrace

Yes

Rural

Yes

Price per m²

21 €

Map

The listing is located at toi.minna, Kasarmintie 12, 90130 Oulu, Finland

Loading map

Related listing in Oulu

2 bedrooms apartment of 54.0 m² - Cozy living space

2 rooms apartment of 54m²

Lyydiakoti, Kalevalantie 17, 90570 Oulu, Finland

659 € / month

Example image

1 room apartment of 27m²

Ratakatu, 90130 Oulu, Finland

660 € / month

1 bedroom apartment of 30.0 m² - Cozy living space

1 room apartment of 30m²

Koulukatu 32, 90100 Oulu, Finland

660 € / month

Popular searches