1 huoneen ja 29 m²:n asunto, Järvenpää

Arolantie 1, 04410 Järvenpää, Finland

639 € / kuukausi

Vuokra-aika: toistaiseksi
Vapautuu Mahdollisimman pian

## Kodikas Yksiö ##

Kodikas yksiö Pajalasta Pajala sijaitsee Järvenpään keskustan läheisyydessä. Alueelta on hyvät liikenneyhteydet sekä julkisilla että omalla autolla. Bussi kuljettaa noin puolentoista kilometrin päähän keskustaan ja juna-asemalle, josta on junayhteys Helsingin, Riihimäen ja Lahden suuntiin. Autolla pääset viidessä minuutissa Lahden moottoritielle tai Tuusulanväylälle. Uimahalli, jäähalli, kirjasto ja taidemuseo löytyvät kävelymatkan päästä. Pajalanpihan päiväkoti sekä Kartanon koulu palvelevat alle kilometrin päässä. Keskustassa on lisäksi ammattikoulu sekä lukio. Ihana rantapuisto toimii kaupunkilaisten yhteisenä olohuoneena Tuusulanjärven rannalla. Puiston eteläpäässä on Tervanokan uimaranta, minigolf ja kesäkahvila. Alueella on hyvät ulkoilumahdollisuudet, ja esimerkiksi Kartanonpuiston leikkipuisto, kuntorata ja lukuisat kävelypolut avautuvat heti kotiovelta. Järvenpään uudelle terveyskeskukselle on kilometrin kävelymatka. Läheisyydessä palvelee Järvenpään Citymarket, jossa on ruokakaupan lisäksi apteekki, suutari, ravintola, Alko sekä Suomen paras sushi. Lisäksi Järvenpään keskustassa on kattavat palvelut kahviloineen ja ravintoloineen. Keittotilassa erillisuuni, liesitaso, jääpakastinkaappi ja astianpesukone. Kylpyhuoneessa on tila 60 cm leveälle pyykinpesukoneelle. Uudenkarheasta talosta oma koti Asukkaiden käytössä kellarikerroksessa jokaiselle asunnolle oma häkkivarasto. Käytössäsi on myös ulkoiluvälinevarasto sekä polkupyörävarasto. Taloyhtiö on esteetön ja savuton. Mediamaksuun sisältyy 10 MB nettiyhteys. Vuokrasopimuksen ehdot Vuokrasopimus on toistaiseksi voimassa oleva. Sopimuksen ensimmäinen mahdollinen päättymispäivä on kahdentoista (12) kuukauden kuluttua. Edellytämme puhtaita luottotietoja. Laaja kotivakuutus vastuuosineen vaaditaan. Asukas tekee oman sähkösopimuksen valitsemansa sähköyhtiön kanssa. Olisiko tässä uusi kotisi? Varaa asunto itsellesi klikkaamalla "Vuokraa asunto" ja muuta uuteen huolettomaan kotiisi! Varausta tehdessä voit kertoa meille, haluatko käydä asuntonäytöllä ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista. Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian varauksesi vastaanottamisen jälkeen.

Kiinteistön tyyppi

asunto

Huoneita

1

Koko

29 m²

Hinta

639 €

Vuokra-aika

Rajaton

Kartta

Arolantie 1, 04410 Järvenpää, Finland

Ladataan karttaa

Vuokranantaja

Vahvistanut Rentola

Viimeksi aktiivinen: noin 12 tuntia sitten

Samankaltainen ilmoitus, Järvenpää

1 makuuhuoneen asunto, 34.0 m² – Kodikas oleskelutila
1 makuuhuoneen asunto, 34.0 m² – Tyylikästä mukavuutta
1 makuuhuoneen asunto, 34.0 m² – Uusi vuokrakotisi
1 makuuhuoneen asunto, 34.0 m² – Erinomainen vuokratarjous
1 makuuhuoneen asunto, 34.0 m² – Hyvin suunniteltu
1 makuuhuoneen asunto, 34.0 m² – Valoisa

1 huoneen ja 34 m²:n asunto

Haltianpolku 3, 04440 Järvenpää, Finland

551 € / kuukausi

557 € / kuukausi

1 makuuhuoneen asunto, 34.0 m² – Tehokas tilankäyttö
1 makuuhuoneen asunto, 34.0 m² – Fiksu suunnittelu
1 makuuhuoneen asunto, 34.0 m² – Heti vapaa
1 makuuhuoneen asunto, 34.0 m² – Ilmava
1 makuuhuoneen asunto, 34.0 m² – Kodikas oleskelutila
1 makuuhuoneen asunto, 34.0 m² – Tyylikästä mukavuutta
1 makuuhuoneen asunto, 34.0 m² – Uusi vuokrakotisi
1 makuuhuoneen asunto, 34.0 m² – Erinomainen vuokratarjous
1 makuuhuoneen asunto, 34.0 m² – Hyvin suunniteltu
1 makuuhuoneen asunto, 34.0 m² – Valoisa
1 makuuhuoneen asunto, 34.0 m² – Tehokas tilankäyttö
1 makuuhuoneen asunto, 34.0 m² – Fiksu suunnittelu
1 makuuhuoneen asunto, 34.0 m² – Heti vapaa

1 huoneen ja 34 m²:n asunto

Haltianpolku 3, 04440 Järvenpää, Finland

562 € / kuukausi

lähialueen suositut vuokra-asuntohaut