Julkaistu tänään
545 € / kk
Ilmoita minulle samankaltaisista kodeista
Ole ensimmäisten joukossa ottamassa yhteyttä vuokranantajiin alueella Vantaa
18 - 34 m²
382 - 709 €
Vuokrattavana ihana ensimmäisen kerroksen yksiö Vantaan Kulomäestä. Vantaan Onnenpuu on kodikas, puukerrostaloista koostuva pikkukylä Kulomäen kupeessa kallioisella rinnetontilla. Asunnot ovat avaria, sekä laadukkaasti suunniteltuja ja kalustettuja. Keittiön varusteluun kuuluu jääkaappi, astianpesukone, sekä mikro-uuniyhdistelmä. Kylpyhuoneessa on paikka ja liitännät normaalikokoiselle pyykinpesukoneelle. Tässä yksiössä on lisäksi miniparveke. Ilmoituksen kuvat ovat vastaavasta huoneistosta, pohjakuva on juuri tästä kyseisestä asunnosta. Hiihtolatu ja tenniskenttä sijaitsee naapurissa. Kulomäen laajat lähimetsät harju- ja kalliomaisemineen, Korson kaunis Keskuspuisto ja Keravanjoen varsi antaa mahdollisuuden nauttia luonnosta. Monitoimikeskus Lumon katon alla voi harrastaa vaikka mitä taiteista eri liikuntalajeihin ja vierailla samalla kirjastossa. Lumossa järjestetään vuoden mittaan myös satoja tapahtumia. Julkisen liikenteen käyttäjille suorat bussiyhteydet Korsoon, Tikkurilaan ja Rautatientorille saakka. Tuusulan moottoritien ja Lahdenväylän ansiosta Kulomäestä on helppo liikkua myös autolla joka suuntaan. – Vuokra 545 €/kk – Vakuus 545 € – Vesimaksu 20 €/kk/hlö – Vuokralainen ottaa oman kotivakuutuksen vastuuosineen ja sähkösopimuksen. – Lemmikit tervetulleita Vuokrasopimus tehdään toistaiseksi voimassa olevana – ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamispäivä on 11 kuukauden kuluttua vuokrasopimuksen alkamisesta. Vuokralainen voi irtisanoutua aikaisemminkin maksamalla 1 kk:n vuokran suuruisen irtisanomiskorvauksen vuokranantajalle. Asunto vapautuu 1.8. Lisätiedot ja vuokraus arttu. tai . Voit täyttää asuntohakemuksen osoitteesta:
Vuokrattavana ihana ensimmäisen kerroksen yksiö Vantaan Kulomäestä. Vantaan Onnenpuu on kodikas, puukerrostaloista koostuva pikkukylä Kulomäen kupeessa kallioisella rinnetontilla. Asunnot ovat avaria, sekä laadukkaasti suunniteltuja ja kalustettuja. Keittiön varusteluun kuuluu jääkaappi, astianpesukone, sekä mikro-uuniyhdistelmä. Kylpyhuoneessa on paikka ja liitännät normaalikokoiselle pyykinpesukoneelle. Tässä yksiössä on lisäksi miniparveke. Ilmoituksen kuvat ovat vastaavasta huoneistosta, pohjakuva on juuri tästä kyseisestä asunnosta. Hiihtolatu ja tenniskenttä sijaitsee naapurissa. Kulomäen laajat lähimetsät harju- ja kalliomaisemineen, Korson kaunis Keskuspuisto ja Keravanjoen varsi antaa mahdollisuuden nauttia luonnosta. Monitoimikeskus Lumon katon alla voi harrastaa vaikka mitä taiteista eri liikuntalajeihin ja vierailla samalla kirjastossa.
Lumossa järjestetään vuoden mittaan myös satoja tapahtumia. Julkisen liikenteen käyttäjille suorat bussiyhteydet Korsoon, Tikkurilaan ja Rautatientorille saakka. Tuusulan moottoritien ja Lahdenväylän ansiosta Kulomäestä on helppo liikkua myös autolla joka suuntaan. – Vuokra 545 €/kk – Vakuus 545 € – Vesimaksu 20 €/kk/hlö – Vuokralainen ottaa oman kotivakuutuksen vastuuosineen ja sähkösopimuksen. – Lemmikit tervetulleita Vuokrasopimus tehdään toistaiseksi voimassa olevana – ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamispäivä on 11 kuukauden kuluttua vuokrasopimuksen alkamisesta. Vuokralainen voi irtisanoutua aikaisemminkin maksamalla 1 kk:n vuokran suuruisen irtisanomiskorvauksen vuokranantajalle. Asunto vapautuu 1.8. Lisätiedot ja vuokraus arttu. tai . Voit täyttää asuntohakemuksen osoitteesta:
Vuokrakohteen tyyppi
asunto
Koko
26 m²
Hinta
545 €
Vuokra-aika
Toistaiseksi
Vapautuu
1.8.2026
Hinta/m²
21 €
Lemmikit sallittu
Kyllä
Kalustettu
Kyllä
Parveke
Kyllä
Huoneiden määrä
1
Makuuhuoneet
Ei ilmoitettu
Kylpyhuoneet
Ei ilmoitettu
Rakennusvuosi
Ei ilmoitettu
Tupakointi sallittu
Ei ilmoitettu
Vuokrailmoitus sijaitsee osoitteessa Maauunintie 12, 01450 Vantaa, Finland
Ladataan karttaa
Samankaltaiset ilmoitukset Vantaa