kerrostaloasunto, 2 huonetta, 490 m², Kuopio

Pahkakuja, 70150 Kuopio, Finland

6 690 € / kk

Vuokra-aika: toistaiseksi
Vapautuu Heti vapaa

Pahkakuja 4 B 18

669 €/kk Kiinnostuitko tästä kodista? Toimi näin Vuokrataan kaksio Kuopion Neulamäestä! Tämä Lumo-koti sijaitsee rauhallisella ja luonnonläheisellä Neulamäen alueella, noin viiden kilometrin päässä Kuopion keskustasta. Neulamäkeä ympäröivät luonnonsuojelualue sekä vesistöt, joihin on mukava tehdä retkiä vapaa-ajalla. Alue onkin omiaan esimerkiksi koiran omistajalle. Lähikauppa sijaitsee noin puolen kilometrin päässä. Kuopion Yliopistolle matkaa on pari kilometriä. Kodissa on kätevä pohjaratkaisu. Pienen keittiön yhteydessä on mukavan kokoinen olohuone, johon saat mahtumaan ruokapöydän. Makuuhuoneesta löytyy mukavasti kaappitilaa koko seinän leveydeltä ja sen yhteydessä on myös kodin lasitettu parveke. Lattiassa on laminaatti ja seinät ovat valkoiseksi maalatut. Vuokraa tämäkin koti verkkokaupastamme! Pahkakuja 4 Talot sijaitsevat rauhallisessa ja vehmaassa ympäristössä lähikaupan läheisyydessä. Taloissa on yhteensä 54 kotia yksiöistä kolmioihin. Asukkaiden käytössä ovat kerhohuone, maksuton pesutupa ja kuivaushuoneet. Viihtyisä pihapiiri grillimajoineen on niin aikuiselle kuin lapsillekin mieluisa. Tämä Lumo-talo sijaitsee rauhallisella ja luonnonläheisellä Neulamäen alueella, noin viiden kilometrin päässä Kuopion keskustasta. Neulamäkeä ympäröivät luonnonsuojelualue sekä vesistöt, joihin on mukava tehdä retkiä vapaa-ajalla. Alue onkin omiaan esimerkiksi koiran omistajalle. Lähikauppa sijaitsee noin puolen kilometrin päässä. Yliopistolle matkaa on pari kilometriä. Lumo-asukkaana saat enemmän Lumo-vuokrakodit tarjoavat turvallista ja ympäristöystävällistä asumista sekä parhaat asumisen palvelut. Saat Lumo-palvelut ja Lumo-asukkaan edut käyttöösi My Lumo -palvelun kautta. Tutustu tarkemmin: i/palvelut

Vuokrakohteen tyyppi

kerrostaloasunto

Huoneiden määrä

2

Koko

490 m²

Hinta

6 690 €

Vuokra-aika

Toistaiseksi

Vapautuu

Heti vapaa

Keskusta

Kyllä

Parveke

Kyllä

Maaseutu

Kyllä

Hinta/m²

14 €

Kartta

Vuokrailmoitus sijaitsee osoitteessa Pahkakuja, 70150 Kuopio, Finland

Ladataan karttaa

Samankaltaisia ilmoituksia, Kuopio

1 makuuhuone kerrostaloasunto kooltaan 210.0 m² - Kodikas oleskelutila

kerrostaloasunto, 1 huone, 210 m²

Niemenkatu 5, 70100 Kuopio, Finland

5 500 € / kk

1 makuuhuone kerrostaloasunto kooltaan 320.0 m² - Kodikas oleskelutila

kerrostaloasunto, 1 huone, 320 m²

Rypysuo, Kuopio, Finland

5 690 € / kk

1 makuuhuone kerrostaloasunto kooltaan 350.0 m² - Kodikas oleskelutila

kerrostaloasunto, 1 huone, 350 m²

9 B, Juontotie 9, 70150 Kuopio, Finland

5 850 € / kk

Tutustu lähistön vuokra-asuntohakuihin