kerrostaloasunto, 1 huone, 25 m², Järvenpää

Välskärinkatu 27, 04410 Järvenpää, Finland

580 € / kk

Vuokra-aika: toistaiseksi
Vapautuu 01-04-2026

välskärinkatu 27a b 67, 04410 järvenpää

Valoisa lasitetulla parvekkeella varustettu kulmayksiö vapautumassa Järvenpään Pajalasta! Järvenpään Ruhtinaasta on matkaa Järvenpään ydinkeskustaan ja rautatieasemalle alle 2 kilometriä. Sieltä pääsee junalla esimerkiksi Helsingin keskustaan vain puolessa tunnissa. Ydinkeskustan monipuolisen tarjonnan lisäksi käytössäsi on lähipalveluita, esimerkiksi maailman parhaimpia ruokakauppoja löytyy noin kilometrin päästä. Samalta etäisyydeltä löytyy myös ala- ja yläkoulu sekä lukio. Sijainti on loistava myös liikunnan ystäville. Kävelymatkan päässä on runsaasti harrastusmahdollisuuksia ympäri vuoden. Jäähallin, uimahallin ja tennishallin lisäksi tarjolla on esimerkiksi liikuntakeskus, skeittipuisto, jalkapallokenttä ja perheen pienimmille Kartanonpuiston leikkipuisto. Keittotiloissa on tasoon upotettu keraaminen keittotaso ja kalusteuuni, astianpesukone sekä jääkaappi. Lattiat parkettia ja seinä vaalein maalipinnoin. Huoneistokohtainen lämmön talteenotolla varustettu tulo- ja poistoilmanvaihto, ilmanvaihtoa voidaan tehostaa liesikuvusta. Elisan 10M taloyhtiölaajakaista sisältyy vuokraan. – Vuokra 580€/kk – Vakuus 580€ – Vesiennakkomaksu 20€/kk/hlö – Vuokralainen tekee oman sähkösopimuksen ja ottaa kotivakuutuksen. – Vuokraan sisältyy taloyhtiölaajakaistan perusnopeus. Vuokrasopimus tehdään toistaiseksi voimassa olevana – ensimmäinen mahdollinen irtisanomisajan alkamispäivä on 11 kuukauden kuluttua vuokrasopimuksen alkamisesta. Vuokralainen voi irtisanoutua aikaisemminkin maksamalla 1 kk:n vuokran suuruisen irtisanomiskorvauksen vuokranantajalle. Kysy näyttöä tai lisätietoja .. Jos olet kiinnostunut vuokraamaan asunnon, täytä hakemus osoitteessa:

Vuokrakohteen tyyppi

kerrostaloasunto

Huoneiden määrä

1

Koko

25 m²

Hinta

580 €

Vuokra-aika

Toistaiseksi

Kartta

Välskärinkatu 27, 04410 Järvenpää, Finland

Ladataan karttaa

Samankaltaisia ilmoituksia, Järvenpää

1 makuuhuone kerrostaloasunto kooltaan 30.0 m² - Kodikas oleskelutila
1 makuuhuone kerrostaloasunto kooltaan 30.0 m² - Tyylikästä mukavuutta
1 makuuhuone kerrostaloasunto kooltaan 30.0 m² - Uusi vuokrakotisi
1 makuuhuone kerrostaloasunto kooltaan 30.0 m² - Erinomainen vuokratarjous
1 makuuhuone kerrostaloasunto kooltaan 30.0 m² - Hyvin suunniteltu
1 makuuhuone kerrostaloasunto kooltaan 30.0 m² - Valoisa sisustus
1 makuuhuone kerrostaloasunto kooltaan 30.0 m² - Tehokas tilankäyttö

kerrostaloasunto, 1 huone, 30 m²

Wärtsilänkatu 10, 04410 Järvenpää, Finland

522 € / kk

1 makuuhuone kerrostaloasunto kooltaan 30.0 m² - Kodikas oleskelutila

kerrostaloasunto, 1 huone, 30 m²

Wärtsilänkatu 12a, 04410 Järvenpää, Finland

534 € / kk

1 makuuhuone kerrostaloasunto kooltaan 34.0 m² - Kodikas oleskelutila
1 makuuhuone kerrostaloasunto kooltaan 34.0 m² - Tyylikästä mukavuutta
1 makuuhuone kerrostaloasunto kooltaan 34.0 m² - Uusi vuokrakotisi
1 makuuhuone kerrostaloasunto kooltaan 34.0 m² - Erinomainen vuokratarjous
1 makuuhuone kerrostaloasunto kooltaan 34.0 m² - Hyvin suunniteltu
1 makuuhuone kerrostaloasunto kooltaan 34.0 m² - Valoisa sisustus

kerrostaloasunto, 1 huone, 34 m²

Haltianpolku 3, 04440 Järvenpää, Finland

551 € / kk

Tutustu lähistön vuokra-asuntohakuihin