Mallaskatu 8 A, 20760 Piispanristi, Piispanristi
Neljännen kerroksen valoisa 45m² kaksio lasitetulla parvekkeella.
Asunnon ikkunat ovat kahteen suuntaan, joten asuntoon tulvii valoa. Valoisuus korostuu käytettyjen vaaleiden pintamateriaalien ansiosta.
Seinäpinnat on maalattu valkoisiksi, lattia on vaalean harmaata laminaattia.
Olohuoneen kanssa samassa tilassa olevan keittotilan kaapistot ovat valkoiset ja varusteluun kuuluu mm. astianpesukone ja jääkaappipakastin.
Makuuhuoneen yhteydessä on iso vaatehuone liukuoven takana. Huoneessa on tämän lisäksi säilytystä varten vaatekaapit.
Tilavassa, sävyltään mustavalkoisessa kylpyhuoneessa on peilikaappi sekä tilavaraus pesutornille.
Vuokraan sisältyy Elisa 25 M -taloyhtiölaajakaista, jonka nopeutta voi omalla kustannuksella korottaa.
As Oy Kaarinan Panimonportti valmistui keväällä 2020 Mallaskadulle Piispanristin kattavien palveluiden läheisyyteen. Piispanristillä asut luonnon ja ulkoilureittien lähellä, mutta kuitenkin hyvien kulkuyhteyksien päässä Turun keskustasta.
Elokuvateatteri, liikuntakeskus ja suuri päivittäistavarakauppa ovat kävelyetäisyydellä, ja Skanssin kauppakeskus on lyhyen matkan päässä. Bussiyhteydet toimivat niin Kaarinan kuin Turun suuntaankin.
Omalle autolle on mahdollisuus vuokrata sähköpistokkeellinen autopaikka taloyhtiön pihasta hintaan 21,00 €/kk.
HUOM! Asunto on ARAn lyhytaikaisen korkotuen vuokra-asunto, jonka asukasvalinnassa noudatetaan enimmäistulorajoja. Hakijaruokakunnan tuloina otetaan huomioon pysyvät bruttotulot kuukautta kohden. Tuloiksi lasketaan mm. palkka, palkanlisät kuten ylityökorvaukset, eläkkeet, ulko
Esimerkkejä talouden bruttotulorajoista / kk:
1 aikuinen | 3 540 euroa
2 aikuista | 6 020 euroa
1 aikuinen ja lapsi | 4 190 euroa
2 aikuista ja lapsi | 6 670 euroa
2 aikuista ja 2 lasta | 7 270 euroa
HUOM! Jätä yhteystietosi oheisella yhteydenottolomakkeella niin ilmoitamme esittelyajan sinulle tekstiviestillä heti sen selvittyä. Mikäli esittelyaika on jo näkyvillä, esittelyyn ei tarvitse enää erikseen ilmoittautua.
Kohteen tyyppi: Asunto
Kaupunki: Piispanristi
Makuuhuoneet: 1
Kylpyhuoneet: 1
Pinta-ala: 45 m2
Hinta: 678 €
Vuokravakuus 678 €
Hissi: Kyllä
Parveke: Kyllä
Pyykinpesukone: Kyllä
Astianpesukone: Kyllä
Hinta neliömmetriltä: 15 €