Malmiportti 4, 02200 Espoo, Finland
KAMPANJATARJOUS: Kahden viikon alennus vuokrasta, kun vuokrasopimus allekirjoitetaan joulukuun aikana. Kampanjasopimuksen ensimmäinen irtisanomisajankohta on 11 kk vuokrasopimuksen alkamisesta. Mikäli kampanjasopimus irtisanotaan ennen ensimmäistä irtisanomispäivää, tulee maksettavaksi 1 kuukauden vuokraa vastaava sopimussakko. Kampanjat koskevat vain uusia sopimuksia. Kampanjoita ei voi yhdistää toisiinsa tai muihin tarjouksiin, mahdollisuus vuokrata myös ilman kampanjaa.
As Oy Espoon Malmiportti 4 A-B sijaitsee Niittykummussa, päättyvän tien päässä. Rakennus on alun perin ollut koulu ja se on saneerattu vuonna 2010 asuinkäyttöön. Vanhasta historiasta muistuttavat upean leveät ja ilmavat porrashuoneet. Vaikka aivan vieressä kulkee Länsiväylä, sijainti on kuitenkin rauhallinen. Metroasemallakin on matkaa vain noin 600 m. Alueella on hyvät peruspalvelut ja Tapiolaan ja Isoon Omenaan on muutaman kilometrin matka.
Asukkaiden käytössä on 1. kerroksessa sijaitseva talosauna, sekä kuivaushuone. Jokaiseen asuntoon kuuluu oma irtaimistovarastokoppi, lisäksi talossa on yhteisinä säilytystiloina ulkoiluväline ja lastenvaunuvarasto. Erikseen vuokrattavana myös rajallinen määrä autohallipaikkoja.
Vuokrasopimus tehdään toistaiseksi voimassa olevaksi, irtisanomisaika 1kk. Vakuus 1kk vuokraa vastaava. Vesimaksu 18€/hlö/kk. Vuokralainen tekee oman sähkösopimuksen, sekä sitoutuu ottamaan kotivakuutuksen. Vuokraan sisältyy 10M internetyhteys. Laaja tupakointikielto kaikkiin uusiin vuokrasopimuksiin: Tupakointi kielletty huoneistoissa, parvekkeilla ja yleisissä tiloissa sekä piha-alueella, lemmikkieläimet sallittu.
Pidätämme oikeuden muutoksiin.
CAMPAIGN OFFER: Two-week rent discount on the rent when the lease is signed during December. The campaign agreement can be terminated after 11 months from the start of the lease. If the campaign lease agreement is terminated earlier, a penalty equal to 1 month's rent will be charged. The campaigns only
As Oy Espoo Malmiportti 4 A-B is located in Niittykumpu, Espoo. The building was originally a school and was renovated in 2010 for residential use. The old history of the building is reflected in the wide and airy staircases. Although Länsiväylä runs right next door, the location is still quiet. The metro station is only 600m away. The area has good basic services and Tapiola and Isoon Omena are a few kilometres away.
There is a house sauna on the 1st floor, as well as a drying room. Each apartment has its own storage room, and there is also a storage room for outdoor equipment and pram stogare room. A limited number of garage spaces are also available for rent.
The rental agreement is valid until further notice, with a notice period of one month. The deposit is equivalent to 1 month's rent. Water payment 18€/ person / month. The tenant is responsible for arranging their own electricity contract and committed to taking out comprehensive home insurance. The rent includes 10M internet connection. Broad smoking ban on all new leases: no smoking in apartments, balconies, public areas and yards. Pets are allowed.
The right to make changes is reserved.
Kohteen tyyppi: Asunto
Kaupunki: Espoo
Makuuhuoneet: 1
Kylpyhuoneet: 1
Pinta-ala: 47 m2
Hinta: 852 €
Vuokravakuus 852 €
Lemmikit sallittu: Kyllä
Hissi: Kyllä
Hinta neliömmetriltä: 18 €