Niinitie, 15561 Lahti, Finland
Nastola yhdistyi Lahden kaupunkiin vuoden 2016 alusta. Nastolan monimuotoinen luonto järvineen, Salpausselän harjuineen luovat hyvät ulkoilu- ja harrastusmahdollisuudet. Nastolan taidekeskuksessa järjestetään erilaisia kulttuuritapahtumia ja näyttelyitä. Nastolaan pääsee Lahti-Kouvola-radalla kulkevalla taajamajunalla. Helsinkiin Nastolasta hurauttaa junalla noin tunnissa. Lahteen matkaa on vajaa 20 kilometriä. Lahden ja Nastolan välillä liikennöi säännöllinen bussiliikenne. Rakokiven liikekeskuksen palvelut lähellä. Lähelle Nastolan keskustaa, Salpausselän harjun päälle sijoittuu väljästi rakennettu pienkerrostaloalue. 3-kerroksinen rakennukset ovat valmistuneet . Asuntojen pohjaratkaisut ovat hyvin toimivat ja valoisat. Rakennukset sijoittuvat harjulle siten, että jokaisesta asunnosta on esteetön maisemanäkymä ympäristön luontoon ja piha-alueet ovat runsaspuustoiset ja väljät. Parvekkeiden suunta on kaakkoon. Asukkaiden käytössä on tilava saunaosasto, irtainvarasto ja pesutupa sekä kuivaushuone pyykeille. Rakennuksien pohjakerroksissa on useita autotalleja, jotka ovat asukkaiden vuokrattavissa.Vesi ja DNA:n 50 Mbit/s laajakaista sisältyvät vuokraan. Lemmikit ovat tervetulleita.Olethan täyttänyt asuntohakemuksen, m2i/asuntohakemus. Tarjoamme asuntoja vain asuntohakemusten perusteella. Talossa ei ole varallisuusrajoja.
Kohteen tyyppi: Talo
Kaupunki: Lahti
Makuuhuoneet: 3
Kylpyhuoneet: 1
Pinta-ala: 76 m2
Hinta: 746 €
Vapautuu: 2024-10-01
Pyykinpesukone: Kyllä
Hinta neliömmetriltä: 9 €