Saagatie 6, 01200 Vantaa, Finland
Vuonna 2015 vuoden kaupunginosaksi valitussa Hakunilassa asut monipuolisten harrastusmahdollisuuksien ympäröimänä. Alueella on useita päiväkoteja, eri asteisia kouluja ja muita palveluita mm. sosiaali- ja terveyskeskus sekä neuvola unohtamatta päivittäistarvarakauppoja. Hyvät yhteydet pääväylille ja kattava julkinen liikenne takaavat helpon liikkumisen. Lisäksi suunnitteilla on pikaraitiotie Tikkurilan suuntaan. Kohde sijaitsee HSL:n vyöhykkeellä C. Hakunilassa sijaitsee myös suosittu urheilupuisto, josta löytyvät monipuoliset puitteet liikkumiseen, mm. lenkkipolut, hiihtoladut ja -stadion, uimahalli, kuntosali, skeittipuisto yms. Suurhakunilan alueeltä löytyy myös suosittu ulkoilualue Kuusijärvi, jossa voi käydä mm. uimassa, ulkoilemassa sekä rantasavusaunomassa. Lähellä sijaitsevat myös Sipoonkorven kansallispuisto sekä Håkansbölen kartanoalue. Saagatie 6 on kolmioista koostuva lapsiperheiden suosima 1990-luvulla valmistunut rivitalo viihtyisällä pientaloalueella Hakunilan monipuolisten palvelujen tuntumassa. Kolmioissa on kaksitasoinen pohjaratkaisu ja osittain katettu piha. Erillisessä huoltorakennuksessa on maksuton pesutupa yhteiskäytössä Saagatie 1-2:n ja 5:n kanssa. Talossa on tehty Koti kuntoon -remontti vuonna 2018. Huoneistojen keittiöt, kylpyhuoneet ja lattiamateriaalit on uusittu sekä seinät ja katot maalattu. Varustukseen on lisätty astianpesukone.Vesi ja DNA:n 50 Mbit/s laajakaista sisältyvät vuokraan. Lemmikit ovat tervetulleita.Olethan täyttänyt asuntohakemuksen, m2i/asuntohakemus. Tarjoamme asuntoja vain asuntohakemusten perusteella. Talossa on varallisuusrajat.
Kohteen tyyppi: Talo
Kaupunki: Vantaa
Makuuhuoneet: 3
Kylpyhuoneet: 1
Pinta-ala: 77 m2
Hinta: 1220 €
Vapautuu: 2024-11-01
Pyykinpesukone: Kyllä
Astianpesukone: Kyllä
Hinta neliömmetriltä: 15 €